Kruunulehto

Kun astuu vanhan pihapiirin laidalle, tuntuu kuin talo muistaisi kaiken. Sen seinät ovat kuulleet lautamies Tanelin askeleet ja nähneet hänen kynänsä jäljen. Ne ovat kuulleet tuvassa kerrotut tarinat, virsien sävelet ja lasten naurun, joka täytti pihan sotien jälkeisinä vuosina, kun veljesten suuret perheet asuivat saman katon suojissa.

Kruunulehto on vuonna 1825 rakennettu pohjalaistalo Ylivieskassa. Se on nähnyt lähes kahden vuosisadan verran elämää, ihmisiä, iloja, suruja ja uusia alkuja. Ennen nykyistä nimeään talo tunnettiin Keski-Soukkana, Soukan suvun kotina ja kyläläisten kohtaamispaikkana.

Keski-Soukka tunnettiin vieraanvaraisuudestaan. Aune-emäntä ruokki omien lastensa lisäksi naapurin lapsia, kahvitti romanit ja muut kulkijat ja piti oven avoinna ihmisille. Tuvassa vaihdettiin kuulumisia, kerrottiin tarinoita ja viivyttiin yhdessä.

Talo eli yhteydestä.

Minun ja Kruunulehdon yhteinen matka alkoi vuonna 2023. Minulla ei ole tähän paikkaan verisidettä, mutta silti tunnen kuuluvani tänne. Joka päivä talo tuntuu kuiskaavan uusia tarinoita menneisyydestään ja kutsuvan kuuntelemaan. Samalla se haastaa kysymään, millaisia jälkiä me jätämme tuleville sukupolville.

Kruunulehto on minulle seikkailun, leikin ja juurtumisen koti. Paikka, joka muistuttaa, että koti ei aina synny siitä, mistä tulee.
Joskus koti löytyy paikasta, joka kutsuu jäämään.

Haluan jatkaa talon pitkää vieraanvaraisuuden perinnettä ja rakentaa siitä paikan, jossa ihmiset voivat kohdata luovuuden, luonnon ja oman aitoutensa äärellä.

Tilaan kuuluu myös metsä, jonka siimekseen olen luonut taidepolkua. Polku kutsuu kulkemaan hitaasti, katsomaan tarkemmin ja kokemaan ympäristön ja itsensä uudella tavalla. Kesällä 2026 siitä kasvaa puolijulkinen ympäristötaiteen tila – elävä ja jatkuvasti muuntuva kokonaisuus, jossa taide ja luonto keskustelevat keskenään.

Kruunulehto ei ole vain vanha talo. Se on paikka, jossa menneiden sukupolvien tarinat kohtaavat tulevat. Paikka, jossa ovet ovat yhä auki uusille kohtaamisille.